Juhlapäivät

huonekasviviikko-sisusta viherkasveilla

Huonekasviviikko-viihtyisyyttä kotiin vihersisustuksella

Valtakunnallista huonekasviviikkoa vietetään vuosittain syyskuun puolivälin tienoilla. Innostus huonekasveihin on lisääntynyt vuosi vuodelta. Huonekasveilla saakin helposti kotiin lisättyä viihtyisyyttä. Mikä sen mukavampaa on kuin seurata kasvien kasvavan. Huonekasviviikko haastaa meitä suomalaisia hankkimaan kotiin kasveja ja ilahduttamaan niillä myös ystäviä ja sukulaisia. Viherkasvit ovat hyviä lahjaideoita vaikka tupaantuliaisiksi. Huonekasviviikon järjestäjinä toimivat Puutarhaliitto sekä Huonekasviseura. Sisusta viherkasveilla …

Huonekasviviikko-viihtyisyyttä kotiin vihersisustuksella Lue lisää »

kotimaiset joululahjaideat koko perheelle ja ystäville

Joululahjat – kotimaiset joululahjaideat koko perheelle ja ystäville vuonna 2020

Kotimaiset Joululahjaideat Vuoden odotetuin juhla lähestyy ja joskus voi olla vaikeata löytää juuri sitä oikeata joululahjaa läheiselle. Kokosinkin tähän Tina’s Design Housen kotimaiset joululahjaideat koko perheelle ja ystäville. Tämän hetken tärkeimpiä arvoja ovat vastuullisuus ja ekologisuus. Kotimaiset nahkatuotteet ovatkin juuri sellaisia. Käytämme tuotteissamme suomalaista nahkaa ja kaikki tuotteemme valmistetaan käsityönä omassa työpajassamme Helsingissä.  Joululahjaideoita naiselle …

Joululahjat – kotimaiset joululahjaideat koko perheelle ja ystäville vuonna 2020 Lue lisää »

äitienpäivälahjat - ideoita lahjaksi äidille

Äitienpäivälahjat – ideoita lahjaksi äidille vuonna 2020

Äitienpäivä – alkukevään juhla Äitienpäivälahjat tulevat ajankohtaiseksi joka vuosi keväällä. Äitienpäivää juhlistetaan Suomessa aina toukokuun toisena sunnuntaina ja tänä vuonna se on 10.5.2020. Yleensä silloin kevät on jo pitkällä ja valkovuokot saattavat kukkia suurinakin rykelminä. Mikä olisikaan ihanampaa, kuin juhlistaa äitiä kauniissa aurinkoisessa kevätsäässä.  Mutta mitä lahjaksi? Miten olisi kotimainen, käsintehty sekä yksilöllinen ja kestävä? …

Äitienpäivälahjat – ideoita lahjaksi äidille vuonna 2020 Lue lisää »

nahkahääpäivä lahja avaimenperä tekstillä i love you

Nahkahääpäivä – hääpäivälahja ideoita nahasta

Nahkahääpäivä Nahkahääpäivä kuten kaikki muutkin hääpäivät ovat aina juhlan arvoisia. Avioliittoa tulee toki vaalia vuoden jokaisena päivänä mutta hääpäivä on erinomainen tilaisuus muistaa ja ilahduttaa toisianne lahjalla. Eikö olisikin mukavaa, jos hankkisitte jotain yhteistä muistoksi nahkahääpäivästä? Hääpäivien nimitykset Hääpäiville on annettu omat nimitykset riippuen avioliitossa vietettyjen vuosien määrästä. Nimitykset saattavat vaihdella alueittain tai maittain. Voit …

Nahkahääpäivä – hääpäivälahja ideoita nahasta Lue lisää »

isänpäivä - isänpäivälahja vinkit

Isänpäivä – kotimaisia lahjaideoita isälle 2020

Isänpäivä – parhaat isänpäivälahja vinkit Isänpäivä on juhla jota vietetään kaikkien isien ja isoisien kunniaksi. Itsellenikin päivä on tärkeä ja on mukava ilahduttaa lahjan saajaa käsityönä tehdyllä lahjalla. Isänpäivää juhlistetaan tänä vuonna 8.11.2020. Oma isäni on minulle erittäin tärkeä ja meillä on aina ollut läheiset välit. Pienenä tyttönä tykkäsin seurata, kun isäni korjasi autoja tai …

Isänpäivä – kotimaisia lahjaideoita isälle 2020 Lue lisää »